Teknojättien kurssit heiluvat – OP:n asiantuntija kertoo, mitä piensijoittajan on hyvä huomata
Monien yhdysvaltalaisten teknologiajättien osakekurssit olivat keväällä kovassa nousukiidossa. Viime viikkoina kurssit ovat kuitenkin ottaneet takapakkia, kun markkinoilla on herännyt epäilyksiä valtavien tekoälyinvestointien järkevyydestä.
Markkinoiden hermoilu on saanut piensijoittajia pohtimaan, onko pitkään jatkunut tekoälyhuuma tulossa tiensä päähän. Myös moni suomalaissijoittaja on mukana isoissa jenkkiteknoissa erilaisten rahastojen kautta tai suorilla osakesijoituksilla.
Kysyimme OP Pohjolan varallisuudenhoidon osakesijoitusjohtaja Juuso Kenkkilältä, mitä sijoittajan kannattaa ajatella teknologiajättien näkymistä. Näihin suuryhtiöihin luetaan yleensä kuuluviksi Nvidia, Apple, Microsoft, Alphabet (Google), Meta (Facebook), Amazon ja Tesla.
Kenkkilä muistuttaa, että viime viikkojen pudotus on isossa kuvassa pientä. Teknologiayhtiöiden kurssikehitystä usein havainnollistava Nasdaq Composite -indeksi nousi maaliskuun kurssipohjilta kahdessa kuukaudessa 30 prosenttia ylös, ja on viime viikkoina tehnyt vauhdikkaita liikkeitä ylös ja alas.
– Koko ajan puhutaan tekoäly, tekoäly, tekoäly ja spekuloidaan, investoidaanko liikaa, mennäänkö liian nopeasti nyt ja onko oikeasti kysyntää sille kaikelle, mihin nyt investoidaan, Kenkkilä kuvailee markkinoiden hermoilun syitä.
Kenkkilän mukaan markkinoilla on saatu sekä merkkejä kovasta kysynnästä että ensimmäisiä varoitussignaaleja. Esimerkiksi sirujätti Nvidia raportoi edelleen hurjasta kysynnästä, mutta toisaalta Facebookista ja pikaviestipalveluista parhaiten tunnettu sosiaalisen median jätti Meta antoi toisenlaista signaalia.
– Meta sanoi, että he harkitsevat alkavansa myydä omaa laskentakapasiteettiaan ulos. Heti alkoi markkinaspekulaatio siitä, onko investoitu liikaa ja onko heillä sittenkin jo liikaa datakeskuksia pystyssä, Kenkkilä sanoo.
Nvidia on historiaan nähden edullinen
Kenkkilä muistuttaa, että epäilyksistä huolimatta nykyiset teknologiajätit tekevät poikkeuksellisen kovaa tulosta. Esimerkiksi viime viikkoina painuneen Nvidian osakkeen arvostustasot näyttävät tulosennusteisiin peilaten jopa halvoilta.
– Siinä vaiheessa pitää olla huolissaan, jos tuloskasvu alkaa hiipua ja kurssit vain nousevat. Nyt tilanne ei vielä ole se, vaan tulokset kasvavat ja kurssit nousevat tavallaan käsi kädessä, Kenkkilä sanoo.
Hän ennakoikin alkavan tuloskauden olevan jälleen todella vahva USA:n markkinoilla.
– Jos sijoittaja katsoo sitä, että tehdäänkö edelleen paljon rahaa ja paljon tulosta, niin näin tapahtuu. Paljon puhutaan kuplasta ja silloin, jos tuloskasvu alkaa hiipua ja kurssit vain nousevat, niin silloin pitää olla todella huolissaan.
Maailmaindeksi ennätyskorkealla
Samaan aikaan kun teknologiaosakkeet ovat jarrutelleet, globaali MSCI Maailma -indeksi on kivunnut euromääräisesti kaikkien aikojen huipputasolleen.
Eikö ole yllättävää, että kurssit ovat kaikkien aikojen huipuissaan, vaikka Yhdysvallat on samaan aikaan ollut vaikealla sotaretkellä Iranissa, ja öljyn hinta oli huomattavan korkealla keväällä usean kuukauden ajan?
– Onhan se todella yllättävää. Vähän kuten Trumpin tullien ajateltiin ajavan maailmantalouden taantumaan, mutta hän peruuttelikin niistä nopeasti. Ja kun tuli tämä Iran-tilanne, öljyn hinnannousu oli vakava huoli. Mutta markkinoilla tiedetään Trumpin aina pelästyvän ja peruuttelevan, Kenkkilä toteaa.
Hän viittaa myös äskettäisiin uutisointeihin Trumpin omista, runsaista osakekaupoista. Kauppalehti uutisoi hiljattain selvityksestä, jonka mukaan Trumpin salkun vaihdetuimpia osakkeita olivat Nvidia, Microsoft, Netflix ja Exxon Mobil.
– Trump on hyödyntänyt näitä kurssilaskuja hyvin tehokkaasti omassa salkussaan. Hän näyttää pelaavan kahta peliä koko ajan: omaan pussiin ja USA:n talouden pussiin. Markkina on oppinut Trumpin haluavan, että osakemarkkinoilla menee hyvin.
Hajautus hyvä tarkistaa
Suomalaisia piensijoittajia, joista moni on mukana jenkkiteknoissa rahastojen ja ETF-tuotteiden kautta, Kenkkilä neuvoo tarkistamaan salkun hajautuksen.
Kaikkein eniten nousseista osakkeista, kuten muistivalmistajista, Kenkkilä pohtisi jo voittojen kotiuttamista.
– Kesällä pitää tietysti nauttia kesästä ja lomailusta, eikä salkkua kannata tuijotella joka päivä. Katsoo vain, että oma salkku on hyvin hajautettu, ja keskittyy lomaan.
Yhdysvalloissa käydään syksyllä välivaalit, mikä tarkoittaa historiatiedon valossa pörssiin vaikeita aikoja.
– Historiassa aina välivaalivuosina tämä on ollut se heikoin ajankohta markkinassa, kun mennään kohti vaaleja ja lokakuuta, koska epävarmuus kasvaa. Markkina ei tykkää epävarmuudesta, Kenkkilä sanoo.
Vaalien jälkeen tilanne yleensä rauhoittuu nopeasti, riippumatta siitä kumpi osapuoli vaalit voittaa.
Euroopassa talouskasvun kiihtymistä odotellaan vielä, ja katseet kääntyvät pörssissäkin kohti Ukrainaa.
– Ukrainan tilanne on tosi mielenkiintoinen. Jos Ukraina pystyy pakottamaan Venäjän aidosti rauhanneuvotteluihin, se olisi ehkä kaikkein isoin katalyytti Euroopan markkinoille, Kenkkilä toteaa.
How it works
Once you click Generate, Ollama reads this article and crafts 5 comprehension questions. Your answers are graded against the article content — general knowledge won't be enough. Score 70+ to count toward your certificate.
Questions are cached — you'll always get the same 5 for this article.