tech_surveillance113 wordsRead on Arc Codex

Italiassa varastetut Renoirin, Cézannen ja Matissen maalaukset löytyivät, arvo yli 9 miljoonaa

Italiassa on saatu takaisin yli yhdeksän miljoonan euron arvoiset maalaukset, jotka varastettiin museosta maaliskuussa, kertoo poliisi. Varastetut teokset olivat Auguste Renoirin, Paul Cézannen ja Henri Matissen teoksia. Pelkästään Renoirin Kalat-nimisen teoksen arvo on kuusi miljoonaa euroa. Poliisin mukaan neljä naamioitunutta miestä murtautui Pohjois-Italiassa lähellä Parman kaupunkia sijaitsevaan Magnani Rocca -säätiön huvilaan maaliskuussa. Säätiö hallinnoi taidehistorioitsija Luigi Magnanin yksityiskokoelmaa, johon kuuluu myös muun muassa Francisco de Goyan ja Claude Monet'n teoksia. Poliisi kertoi, että naamiomiehet tunkeutuivat huvilaan rikkomalla ikkunan. He irrottivat kolme maalausta seinältä ja palasivat sitten ikkunalle. Maalaukset ojennettiin ikkunan kautta ulkopuolella odottaneelle rikoskumppanille. Ryöstö kesti alle kolme minuuttia. Brasiliassa poliisi kertoi perjantaina löytäneensä kahdeksan Matissen grafiikkaa, joiden arvo on noin 200 000.

How it works

Once you click Generate, Ollama reads this article and crafts 5 comprehension questions. Your answers are graded against the article content — general knowledge won't be enough. Score 70+ to count toward your certificate.

Questions are cached — you'll always get the same 5 for this article.