Kolumni | Valtio rakentaa jättimäistä automaattia, jolta meidän pitää vaatia enemmän
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.
Uskon tekoälyyn, kun kone korjaa tämän.
Tätä mietin, kun luin tietoja toimeentulotuen alikäytöstä. Toimeentulotuen alikäyttäjiä on ehkä yhtä paljon kuin sen saajia. Tyypillinen alikäyttäjä on pienellä eläkkeellä elävä vanhus, joka voisi saada tukea vaikka lääkekuluihinsa, muttei sitä syystä tai toisesta hae, Yle kertoi marraskuussa.
Eikö kone voisi kertoa mahdollisuudesta jo apteekin kassalla?
Suomen valtionhallinnossa pyörii paraikaa ennennäkemätön automatisaation aalto. Kansalaiselle luvataan, että arki automatisoituu ja lomakkeista tulee turhakkeita.
Esimerkiksi Digi- ja väestötietovirasto ja Verohallinto rakentavat raflaavasti nimetyssä Edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoito -hankkeessa tietoja yhdistelevää rekisteriä. Se automatisoisi kuolemiseen liittyvää paperisotaa. Järjestelmän on tarkoitus pyöriä vuonna 2027.
Kelan on määrä käynnistää samana vuonna uusi tietojärjestelmä, joka lopulta pyörittää lähes kaikkea suomalaisten sosiaaliturvaa. Kela tavoittelee toimintansa automatisointia ainakin 80-prosenttisesti, joissakin asioissa kokonaan.
Tavoitteena on säästää verorahoja tehostamalla työtä. Rima ei varsinaisesti ole taivaissa. Tavoitteena pitäisi olla, että ambulanssit saapuvat nopeammin, terveydenhuolto vastaa yhteydenottoihin heti, oikeusprosessit eivät vie vuosia ja rakentamista viivyttävät valitukset käsitellään paljon nykyistä nopeammin.
Nykytila säästöillä ei riitä. Tarvitaan visio hyvinvointivaltiosta tekoälyn ajassa.
Jos julkista keskustelua aiheesta on, se kiertyy riskeihin. Niitä toki on.
Kela ostaa automaattiaan Amerikasta. Laitos päätti viime vuonna, että sen tietojärjestelmäksi tulee Salesforce. Yhtiötä johtaa teknomoguli Marc Benioff, joka omistaa nykyisin myös Time-lehden. PwC Italialta ja Salesforcelta hankittavan järjestelmän hinta on 589 miljonaa euroa.
Projektissa suomalaisten tiedot päättäjistä taviksiin tallennetaan Salesforcen järjestelmiin. Ne sijaitsevat jossakin EU:n alueella. Laitos ei kerro, miten pääsy tietoihin varmistetaan, jos tietoliikenneyhteydet katkeavat.
Kaikki tämä vaatii valtavasti tietoa meistä jokaisesta. Kela haluaa nykyistä helpompaa pääsyä potilastietoihin, jotta lääkärintodistusralli helpottuisi. Pääsyä tilitietoihin Kela haluaa ehkäistäkseen tukien väärinkäyttöä. Asiakkaat pääsisivät eroon tiliotteiden lähettelystä. Hallitus on antamassa asiasta lakiesityksen lähiaikoina.
Rima ei ole taivaissa.
Tällä viikolla oikeusministeriö perui aikeensa siirtää vaalitietojärjestelmä yhdysvaltalaisen Amazonin palvelimille. U-käännöstä edelsi suojelupoliisin varoitus ulkomaisista pilvipalveluista. Myös kuolinpesien rekisteriä rakennetaan Amazonin palveluihin.
Meneillään on valtava suomalaisten tietojen käsittelyn siirto amerikkalaisten oligarkkivetoisten yhtiöiden varaan. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tehnyt selväksi, että ainakin hänen kaudellaan kaikki kauppasuhteet ovat potentiaalisia aseita.
Viranomaisten on käytävä ostot Yhdysvalloista palvelu palvelulta läpi ja luovuttava epäilyttävimmistä.
Sen jälkeen on alettava vaatia enemmän. Jos annamme valtiolle ennennäkemättömän pääsyn tietoihimme, vastineeksi on saatava ennennäkemättömiä palveluja.
Nyt tätä estää etenkin pelko kyttääjävaltiosta. Tämäkin riski on todellinen. Väärinkäytöksiä etsivät algoritmit hälyttävät herkästi vähemmistöistä, koska heidän elämäntapansa poikkeaa muista, argumentoivat ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin edustajat HS:ssä joulukuussa. Päätöksiä tekevät algoritmit tarvitsevat suomalaiset pelisäännöt.
Peloista on kuitenkin päästävä, jos haluamme todellista automaattista tietojenkäsittelyä. Haluan valtuuttaa algoritmin kertomaan minulle, että jätän rahaa pöydälle tai teen jotakin tyhmää. Vanhuksena haluan tietää, että lääkkeisiin olisi tukea tarjolla – ja voin itse valita, haluanko sitä.
Viranomaiset betonoivat roboteillaan nykytilan, ellemme pian ala vaatia heiltä paljon enemmän.
How it works
Once you click Generate, Ollama reads this article and crafts 5 comprehension questions. Your answers are graded against the article content — general knowledge won't be enough. Score 70+ to count toward your certificate.
Questions are cached — you'll always get the same 5 for this article.