Tutkija Venäjän hybridi-iskuista: ”Tuskallinen opetus on, että mitään ei voi sulkea täysin pois”
Saksa syytti tiistaina Venäjää räjähdedroonista saksalaisella lentokentällä.
Elokuun alussa Leipzigin ja Hallen lentokentältä löydettiin räjähdelastissa ollut drooni läheltä ukrainalaista rahtikonetta. Saksalaisten tiedustelutietojen mukaan tapaukseen osallistuneet henkilöt toimivat Venäjän valtion puolesta.
Tutkija Julian Lanchès sanoo Ylelle, että Venäjän Euroopassa organisoimien hybridi-iskujen ja sabotaasien määrä on paljon tiedettyä suurempi. Lanchès työskentelee Kansainvälisen terrorismintorjunnan keskuksessa ICCT:ssä, joka seuraa Venäjän Euroopassa tekemiä hybridi-iskuja.
– Arvioin, että ylivoimainen enemmistö tapauksista ei tule koskaan julkiseksi, Lanchès sanoo.
Yle kokosi Euroopassa tehtyjä, paljon huomiota saaneita hybridi-iskuja ja sabotaaseja. Tapaukset ovat joko varmistuneet Venäjän järjestämiksi tai niitä epäillään Venäjän järjestämiksi.
Voit valita kartalta korostetun maan tai nuolet kartan alla saadaksesi tietoa iskuista:
Monissa tapauksissa Venäjän osallisuus selviää vasta pitkän ajan kuluttua tai sitä ei pystytä vahvistamaan koskaan.
– On ollut epäilyttäviä tulipaloja, elektronisia häiriöitä, yhteiskunnan perusrakenteiden sabotaaseja ja paljon muuta, Lanchès toteaa Ylelle.
ICCT on vahvistanut Venäjän järjestämiksi 189 erilaista iskua ja sabotaasia sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Vahvistukset perustuvat tiedustelupalvelujen tietoihin tai tutkivan journalismin selvityksiin.
– Jos laskemme mukaan tapaukset, jotka ovat hyvin todennäköisesti yhteydessä Venäjään, mutta joita ei ole virallisesti vahvistettu, lukumäärä on todennäköisesti paljon suurempi, Lanchès sanoo.
Video näyttää esimerkkejä tapauksista, joissa Venäjän osallisuus on varmistunut tai sitä epäillään:
Hybridi-iskujen määrä kasvussa
Tällä hetkellä Venäjään liitettyjä sabotaaseja tapahtuu Euroopassa lähes jatkuvasti.
Esimerkiksi elokuussa Berliinistä löydettiin asevarasto, joka on Lanchèsin mukaan todennäköisesti kytköksissä Venäjään.
Samoihin aikoihin Saksan Leipzigin lentokentällä löydettiin jo kolmas räjähteillä varustettu drooni. Drooneilla yritettiin iskeä ukrainalaiseen koneeseen.
Tallinnassa taas tehtiin elokuussa tuhopolttoisku Ukrainaan puolustusteknologiaa toimittavan yrityksen Milrem Roboticsin tiloissa.
– Myös tuhopoltto on todennäköisesti yhteydessä Venäjään. Venäjä on tällä hetkellä todella aktiivinen, Lanchès toteaa.
Videolla Lanchès summaa viimeaikaisia iskuja:
Tutkijan mukaan Venäjän sabotaasi-iskujen huippu oli vuonna 2024, jonka jälkeen tapausten määrä hieman laski. Nyt tilanne on kääntynyt taas huonompaan suuntaan.
– Oma arvioni on, että tapausten määrä on jälleen viime aikoina noussut.
Venäjä on järjestänyt Euroopassa muun muassa pommi-iskuja ja tuhopolttoja ja ohjannut siirtolaisia Nato-maiden rajoille. Lievempiä sabotaasikeinoja ovat olleet esimerkiksi Venäjä-mieliset graffitikampanjat.
Nousevana ilmiönä ovat salamurhien yritykset, joita on tapahtunut aikaisempaa enemmän.
– Tähän asti salamurhien yritykset ovat kohdistuneet pääasiassa venäläisiin toisinajattelijoihin ja esimerkiksi maasta paenneisiin toimittajiin, Lanchès sanoo.
– Nyt murhasuunnitelmat kohdistuvat enemmän kohdemaiden kansalaisiin, kuten Ukrainaan aseita toimittavien saksalaisten yritysten toimitusjohtajiin.
Suomessa kaksi listattua sabotaasia
Venäjä tekee hybridi-iskuja ja sabotaaseja eniten maissa, jotka tukevat vahvimmin Ukrainaa. Ylivoimaisesti eniten iskuja on ollut Puolassa ja sen jälkeen Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Baltian maissa.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tapauksia on paljastunut ICCT:n mukaan vähemmän. Tanskan turvallisuus- ja tiedustelupalvelu tosin varoitti keskiviikkoiltana Venäjän valmistelevan sabotaasioperaatioita Tanskan puolustusteollisuuteen.
– Yleisesti ottaen Suomessa ei ole ollut erityisen paljon vahvistettuja iskuja. On vaikea ennustaa, kasvaako Venäjän sabotaasien määrä Suomessa, Lanchès sanoo.
Suomeen tehtyjä iskuja on ICCT:n tilastossa vain kaksi, mikä osin voi liittyä tilaston rajauksiin.
– Tilastossamme on keskitytty yksittäisiin tapahtumiin enemmän kuin Venäjän laajempaan hybridikampanjaan. Siihen voisi laskea esimerkiksi laittomasti maahan pyrkivien kanavoimisen Venäjältä Suomen rajalle, arvioi Lanchès.
Suomen sabotaaseiksi ICCT laskee murtautumiset vesihuoltolaitoksiin kesällä 2024 sekä Eagle S -tankkerin aiheuttamat kaapelivauriot joulupäivänä 2024.
ICCT on keskittynyt raportoinnissaan vain fyysisiin tapahtumiin. Lanchès pitää hyvin mahdollisena, että Venäjä tekee jatkuvasti myös vakavia iskuja tietoverkkoihin.
– Esimerkiksi Britanniassa on hakkeroitu sairaaloita. Myös pankkeja ja lentokenttiä on hakkeroitu. Kyberhyökkäykset ovat massiivinen ja todennäköinen riski.
”Mikään ei ole mahdotonta Venäjän suhteen”
Lanchès sanoo, että Venäjä testaa kohteenaan olevia maita koko ajan. Hän ei usko, että Venäjä kuitenkaan tekisi paljon kuolonuhreja vaativia iskuja Nato-maissa.
Sen sijaan Venäjän tarkoituksena on hänen mukaansa painostaa Euroopan maita jatkuvasti enemmän ja yrittää heikentää niiden valmiutta.
– Yksi tärkeä opetus viime vuosilta on kuitenkin se, että meidän ei pitäisi pitää mitään mahdottomana. Tuskallinen opetus on, ettei mitään voi sulkea täysin pois.
Lanchèsin mukaan uhkaan eniten tottuneet Baltian maat ja Puola ovat varautuneet hybridi-iskuihin parhaimmin. Tutkija sanoo, ettei Euroopassa ole varauduttu tarpeeksi hyvin Venäjän hybridi-iskuihin.
– Surullinen totuus on, että autoritaarisen maan käymä hybridisota asettaa demokraattiset maat aina epäedulliseen asemaan, koska emme voi vastata samalla mitalla.
Esimerkiksi Saksassa keskustellaan nyt siitä, että tiedustelupalveluille annettaisiin lisää toimivaltaa esimerkiksi vastahakkerointiin. Sekään ei ole tutkijan mukaan riittävä vastaus.
– Euroopan maat eivät voi, eivätkä saa alkaa maksaa venäläisille esimerkiksi tuhopolttoiskujen tekemisestä Venäjällä, koska se ei olisi demokratian mukaista, Lanchès sanoo.
How it works
Once you click Generate, Ollama reads this article and crafts 5 comprehension questions. Your answers are graded against the article content — general knowledge won't be enough. Score 70+ to count toward your certificate.
Questions are cached — you'll always get the same 5 for this article.